Lokin puuhapaketti

Lokin puuhapaketti




Aina kerran kesässä
kolme munaa pesässä
rantaheinikossa
kallioiden kolossa

Lokki-äiti munia hautoo
isä-lokki vuoroin valvoo
hiipivät salaa
nokkivat kalaa

Vihdoin tiput kuoriutuvat
emo suorii poikasten untuvat
Paljon onnea perhe Lokki
heinikossa soi nyt iloinen rokki


Sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *-merkillä
Tulipa yhtäkkiä mieleen tämä vanha lokkiloruni ja siitä sitten idea tähän postaukseen. Yleensä julkaisupäiväni on torstai, mutta aikaistan parilla päivällä alla ilmenevän tarjouskoodin vuoksi.

Luulen, ettei lokeilla ole oikeasti tekemisen puutetta näin keväisin, kunhan asettuvat muuttomatkoiltaan. Jotkut lokit jäävät tosin Suomeen talveksi ja niin tulee varmaan käymään yhä enemmän ilmaston lämpenemisen vuoksi. Joka tapauksessa niiden pesintäpuuhat ovat kovaäänisimmästä päästä, kuten kaikki varmaan tietävät. Karanteeniaika voi saada aikaan rääkäisyjä myös kyllästyneissä ihmisperheen lapsissa, joten kokosin alle tekemisidiksiä *Adlibrikseltä, joka on yllätyksekseni paljon muutakin kuin kirjakauppa. Löysin sieltä herkkupaloja:
  • Kaikenlaisia maalaustarvikkeita kuten ajankohtainen munanmaalaussetti 
  • Lankoja (jos "neulooseilla" ei enää sormet taivu, niin voi opettaa lapsille)
  • Leluja, jotka kannustavat keskittymiseen (=hiljaisuuteen) mm. mikroskooppisetti
  • Lasten loruja ja runoja CD (kuunteleminen on hyväksi kaikelle)
  • Lasten kirjoja esim: Avulias tuhatjalkainen ja muita loruja (lukeminen on hyväksi kaikelle)
Käy penkomassa valikoimaa ja tilaa säilyketölkkien lomaan hätävaraksi mukavaa tekemistä pienokaisillesi ja myös aikuisille. Itselleni tilasin taannoin akryylimaaleja ja siveltimiä. Nyt on hommattava uusia canvaaseja, ettei tarvitse kuvioida tapetteja uudestaan.


Lue muita linturunoja:

➽➽➽ Puut ja peippo

➽➽➽ Variksen kyyneleet

➽➽➽ Valkoinen susi

➽➽➽ Kipureput



Kommentit

  1. Pakkasin juuri lomakassiin askartelutarvikkeita, tekstauskyniä, tusseja, puuvärejä, paperia, vihkoja.

    Vietän lomaa jalkapuolena ja puuhastelevana ihmisenä tuumailin, että riippukeinu ja kirjat eivät vain tule riittämään.

    Katsotaan, mitä saan aikaiseksi vai saanko mitään. Kun puutarhatöihin olisi kova hinku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou, tsemppiä puolijalkaiselämään. Hyvä, että olet sentään varustanut lomakassisi noin hyvin. Toivottavasti osaat nauttia lepäilystä 😏.

      Poista
    2. Kiitos! Harjoittelen olemaan tekemättä juuri mitään. Puolijalkaisuus muistuttelee, jos yritän liikaa. Ei ole helppoa!

      Poista

Lähetä kommentti

Mahtavaa, että kommentoit!