Ihmeelliset ovet

Päivitetty 19.2.20

Hän oli tullut osastolle

samalla oven avauksella aamuvuorolaisten kanssa.

Leijui kai aamupesujen
aikaan katonrajassa. 

Päiväkahveja ei mummo enää pystynyt nauttimaan
edes nokkamukista 

pullamössöstä puhumattakaan.

Yöksi kärrättiin
päiväsaliin happiviiksineen. 

Oli helpompi yökön siinä seurata.

Keskiyön kierroksen jälkeen istuin mummon viereen ja
otin hänen kätensä omaani.

Katselin hänen luisevaa olemustaan. 

Kuuntelin hengitystä.
Löysin vaimean pulssin.

Happi toimi. Vaippa puhdas.
Virtsaa pussissa millin verran.

Hengityksessä korinaa.

Hän lähestyi.

Hönki huoneen täytteenä

etsien itselleen tanssiparia.

Juuri ja juuri aistittava 

nytkähdys kädelläni.

Hiljaisuus.

He lähtivät.

Sopersin Isä meidän.

Pyysin Jumalalta, että 

ottaisi tämän ihmisen vastaan.

Palasin todellisuuteen 

ikuisuuden ovelta klo 2.04.

Oli soitettava päivystävälle.

Vainaja pestiin vaitonaisesti.

Silmiin aseteltiin laput
ja leuka sidottiin harsolla.
Lakanaan laskostettiin risti ja 

hänet peitettiin kokonaan.

Kärräsin sängyn potilashissiin.

Työntelin ruumista
pimeillä käytävillä 

etsien ovea Obduktio.

Pelkäsin, että jotain tapahtuisi. 

Pelkäsin näitä ovia.

Kun jätin sairaalan taakseni, 

väsynyt aamu valui poskille.

Kirpeässä auringossa 

laskeutui hiljakseen hartaus.

Olin saanut kunnian olla saattaja.