Soutelija
Katselen, miten pihlajanmarjat heiluvat tuulessa ja puolukat helottavat sammaleilla. Kohta ei ole enää punaisuutta vaan pelkästään kuihtumista. Käpertymistä. Lahoamista.
Taivaan violeteissa kottaraiset pakkaavat jo. Pikkuhiljaa ne asettuvat sähkölangoille lähtölaskentaan. Tärisen lehdelläni ja tunnen, miten sieluni kuolehtii.
Ensimmäisissä sadepisaroissa helmeilevät ohikiitävät prismat ja meri on hetken kultaa. Kun suuret karpalot tömähtelevät maahan, saan kunnon vauhdin lauttaani. Nauran tuulesta ja sateesta!
Siipien lehahdus luo maahan tumman varjon ja minä painaudun putouksen taa.
Ehkei se niin kamalaa olekaan. Antaa kaiken muuttua ja muuttua taas uudestaan. Jospa vain hyväksyisi, että uusiin alkuihin on aina sisäänrakennettu menneiden itkuja. Jään jäätyvän virran suojaan, kunnes vesi liikkuu taas.
Lue seuraavaksi:
Kipureput tästä
KirkasHetken uusin postaus tästä
Tähän tekstiin minä hukuin ensilukemalla. Vajosin sen armolliseen syleilyyn ja vedin päälleni peitoksi lupauksen uusista aluista.
VastaaPoistaAnnan itselleni luvan itkeä hieman mennyttä kesää ja yritän pitää tästä ajasta. Katson sitä lempeästi silmien rakosista niin, että valo pääsee sieluuni, mutta pimeä jää ulos. Ja sille pimeälle sytytän joka ilta pienen kynttilän.
Kiitos ihanasta kommentistasi. Tuli karpalo silmäkulmaanikin.
PoistaOn mahtavaa, kun toinen ihminen ymmärtää mitä tarkoitan. 💜
Minäkin sytytän kynttilän joka ilta.
Sekin on ihanaa, kun joku sanoittaa tuntemuksia, joita juuri nyt moni muukin tuntee. Minä ainakin.
PoistaKoko ajan pahenee, mutta koitetaan kestää.
💜
🧡❤💜🤍🧡
PoistaIhastuttavia runoja.
VastaaPoistaHarri Oulusta
Kiitos paljon lukemisesta!
Poista