Ei vaaleanpunainen sadekaan


Runo menetyksesta


Joku oli ripustanut saappaansa seipäisiin pientareelle,

vaikka okra vasta suunnitteli valuvansa viljapelloille.

Hattupäisen naisen palstallaan työskentelevä silhuetti

ja valoa vasten lakkaamatta leijailevat pienet ötökät

saivat ihailemaan periksiantamattomuutta.

Metsälatvat hamuilivat viipymistään pahoittelevia

pilviä ja vihdoin pisara kerrallaan

ne saivat juodakseen hapekasta ravintoa.

Pian vesi valui valtoimenaan kallioiden ahnaista

leuoista valaen maalle mahdollisuuksia.

Se voiteli auringonkukkien jo ahavoituneita terälehtiä,

mutta pihakoivun juuret olivat pahasti vaurioituneet kivien raoissa.

 

Voi rakkaani sinnittele,

miksi sinä nyt jo kellastuisit!

 

Kuka maalasi lätäköihin vaaleanpunaisen taivaan?



Kommentit

  1. AH PINKKI. Rakastan.

    VastaaPoista
  2. Pääsin lukiessa hylätyn wanhan talon pihaan, pihakoivun ja siniseksi maalattujen kuistinrappusten kaiteen väliin. Upea tunne. Ihan puistatti, tosin positiivisesti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno mielikuva! Sinulla on kyky matkustaa sanojen mukana 💙

      Poista
  3. Sade tuli, kuin syli avautuu yksinäiselle tai peitto annetaan palelevalle.
    Joskus täytyy odottaa, mutta viimeiseen asti: luota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, pettymyksen säröt korjaa luottamus. Melko nurinkurista kuitenkin.

      Poista

Lähetä kommentti

Mahtavaa, että kommentoit!