Syys ja muut ajat

 Oi kirkas kevät,

 

kuinka läheisyytesi kutitteli vatsan pohjaa!

Miten rakastinkaan herkkää vihreää,

pulppusin niin kuin jäästä sulava joki.

Miten muisto rusotuksesta iholla

sai mielessäni aikaan riemukuplia.

Kesä tuli ja oli hetkessä ohi.

Eipä huvittanut rantaan raahautua,

ei terassien tungoksissa istuksia,

enkä varsinkaan käynyt rakastumassa

maailmojen paratiiseissa.

 

Oi pimeä syys,

 

kuinka pidänkään huoneideni mustista nurkista,

värisevien tuikkujen armollisista liekeistä.

Laittaudun vilttien alle talviunille kuunnellen 

sateen puhetta ja viiman haastamista.

Vaivun suloiseen mielenhämärään

sisään päin hymyillen.

 

Edessä on aika kulkusten helinän

ja pimeän varjolla repsahtelun.

Matkani jatkuu taas kohti näkyvämpiä 

pölyjä ja paljastuvia makkaroita. 

Lue seuraavaksi:

Sielujen juhla tästä