Paikka avaruudessa


Aurinko, jonka valo näkyy ympyränä oksistoissa


Kaartuvalla taivaalla keikkuu pohjantähti ja oman varjomme takaa kurkkii kuu. Pallollamme ei ole yläpuolta tai alapuolta, ei etu- eikä takapuolta. Se pyörii radallaan auringossa avara tyhjyys ympärillään ja me pienet siellä napoinemme- 

tuntematta vauhdin huumaa

Yksi meistä on olevinaan linnunradan valo, toinen energeettinen ikitimantti, kolmas tummanpuhuva meteoriitti ja neljäs voimat imevä musta aukko. Miksi joku syntyy rikkaaksi ja joku puutteeseen, miksi joku jättäytyy köyhäksi ja jollekin mikään ei riitä-

ensimmäistäkään ei silti ole ilman muita

Kuusta toiseen kuut putoilevat, ne ajan kierrokset, jotka jokaiselle on elettäväksi annettu, vain tajutakseen, että se mitä etsii, on jo siinä ja mitä pakenee, on aina oleva edessä. 

Ja tuo maa-

se kelluu suojakilven alla, mutta me hullut sen sisäpuolta nakerramme. Kasvua, kasvua, kasvua huutavat ahnaat, vaikka radallaan kiertävällä avaruusromulla ei kukaan halua elää.



 Lue seuraavaksi -> Toisinajatus         

Kommentit

  1. Luin tämän, kun Kuu loimotti melkein täytenä taivaalla.
    Se valaisi maiseman ja terävöittää varjot.

    Miten mykistävän upea teksti.
    Se osui minuun ja ymmärsin hyvin tuon. Ei ole yhtä ilman toista.

    Hyvää alkanutta vuotta 🍀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Voin hyvin uskoa, että ymmärrät 💜. Hyvää vuodenjatkoa sinnekin!🍀

      Poista
  2. Pysäyttävä runo, koskettavakin jollakin tavalla. Hieno se on joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos runo pysäyttää, niin se on lunastanut tarkoituksensa. Kiitos paljon kommentista! 🩵

      Poista

Lähetä kommentti

Mahtavaa, kun kommentoit!