Ei taivaasta aina tiedä

Ei taivaasta aina tiedä
miten se sekoittuu-
miten sen muuntuvat värit heijastelevat
lätäköissä ja suurissa vesissä

eikä puiden oksistoista-
osuvatko enkelten varpaisiin
vai kääntyvätkö jossain kaukana

takaisin maan uumenten juuristoiksi

Tai siitäkään, kulkeeko aika
janassa vaiko spiraalissa-
ehkä onkin kyse yli 

ymmärrysten käyvästä illuusiosta

mutta minä en aio kadota taustaani,
aluskasvillisuuden huurtuvaan peittoon
Näethän violettini-
ikuisen kevään kukkani!

Miksi sitten silmissä helmet
orvokkien kysyvät katseet
   palelee 

        nyt palelee niin

         


Tässä sitä taas päivitellään ilmojen kylmenemistä pienen tauon jälkeen. Tietenkin ajatuksissani on syvemmät aiheet ja kysymykset kuin pelkkä lehtien putoileminen puista. Uskon, että sisältö on monelle samaistuttava eri näkökulmista luettuna. Runolle on pikkuhiljaa kehkeytymässä myös maalaus.

Toivotan lukijoille hyvää syksyä ja rauhaa 🕊️ sanan laajimmassa mahdollisessa merkityksessä!

Ps. Olen edelleen onnellisissa tunnelmissa kaatomaalauksen oppaani julkaisusta. KirkasHetken blogipäivitykseen ja kirjan linkkiin pääset tästä.