Umpihämärä

Runo sinisilmakiitajan matkasta



Usva laskeutuu umpihämärän metsän ylle,
kun sinisilmäkiitäjä rohkenee lentoon.
Olisi hanki tervetullut heijastamaan
vähäisintäkin valoa, mutta kylmä kohmettaisi,
eikä koti löydy kuin tietään siipimällä.
Ei edes korppi tule kutsuen luokse,
vaikka sitä mustimmalla hetkellä kuinka ikävöisi.

On niin hiljaista, että voisi kuulla
vierivien kyynelten äänen,
kuin kaikuna muinaisen kanteleen
soinnin ja hetkeksi aika katoaa.

Lupaileekohan sininen taivas vain
valheitaan, vai olisiko se sittenkin
todellinen paksun harmaan takana.
Kun kiitäjä pysähtyy vihdoin katulyhdyn
himmeään valoon, alkaa ilma hiutaloida kiteitään.

Nyt on aika pysähtyä. Aika kotiutua ja levätä.





➽➽➽ Lue pieni ajatelma aiheesta matka tästä

Tietoa sinisilmäkiitäjästä löydät tästä


Kommentit

  1. Kyllä siinä on marraskuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi tuli ja antoi luvan talviuneen.
      Olisin voinut kopertaa kämmeneni suojaksi kiitäjän nukkua.
      Olisin tarjonnut suojan kevääseen asti.
      Tuutinut kiitäjän lempeään uneen ja valvonut vierellä, ettei korppi mustaa unia.
      Kyllä olisin.
      Tällä puheella.

      Poista
    2. Kommenttisi on kaunis. Melkein voisi liittää runon jatkoksi. Kiitos 💙

      Poista
    3. Luen tekstejäsi tunnelmoiden ja alan nähdä niitä kuvina. Kiitos inspiraatiosta 💙

      Poista
    4. Ilo on puolellani. Taisit muuten olla sadas Umpihämärään klikannut 🥂!

      Poista

Lähetä kommentti

Mahtavaa, kun kommentoit!