Ylenkatsottu maa


Ylenkatsottu maa

Kun tuli hetki,
etten enää minä,
oma napani,
eivät edes lapseni vieneet aikaani,
energiaani vapautui suurelle maailmalle.
Olisin voinut matkustaa maan saloihin,
kohdata syli avoinna sen tarpeita,

mutta maa ritisi ja lohkeili.  
Se syöksi tulta ja huusi:
"on röyhkeää katsoa silmiini,
julkeaa etsiä sieluani enää,
sinä alhainen tahra,
lähde pois minusta!"

ja se katosi jalkojeni alta.



Ylenkatsottu maa   

Vajosin lammikon imuun,
törmäilin kaikenlaiseen romuun, 
vesi oli ruskeansameaa saastaa,
maa oli kääntynyt minua vastaan.

Menin mykkyrälle pelosta,
tunsin maan muovitetun kivun.
Katseeni palasi pieneksi, 
näin pikkulinnut uudessa valossa. 
Kirmaavat parvet kukissa ja vesissä,

luonnon, jota en ollut ylimielisyyttäni suojellut.




Ylenkatsottu maa

Ihminen, joka löydyt,
antaisimmeko maan levätä?
Lapsemme saisivat ihailla aina
joka puolelle levittyvää elämää.

Rantakivikossa kuplivia vesiä,
rauhoittavia metsiä
ja lempeää kuuta.

Täysikuun aikaanhan 
korallitkin kutevat.              

                       💚

Jos toista haukkuu, niin on ite

Joskus on niitä hetkiä, että maailman synkeydet tulevat kaikkien suojamuurien läpi ja mielenmaisema menee ihan vereslihalle. Ylenkatsottu maa on uneeni pohjautuva runo. Siinä haiskahtanee syyttävä sormi, mutta osoitellessani tiedostan kolmen sormen sojottavan itseäni kohti. Ja tämänkin olen kuullut pieniltä viisailta ihmisiltä: "jos toista haukkuu, niin on ite". 

Vaikkei kokoaikaista itsesyytöstäkään kukaan kestä, yritän muistaa, että vastuu maapallomme tilasta ei ole vain kaukaisten isokenkäisten tai päättäjien. Nyt jos koskaan runon sanoma on tärkeä ja ajankohtainen.

Pienin askelin eteen päin

Tässä postauksessani tein erään lupauksen. No mitä olen tehnyt nyt toisin? En minä sentään ihan surkea ollut aiemminkaan, mutta en viitsinyt kierrättää esimerkiksi metallisia tuikkuhylsyjä (vaimitänenytovat). Vain yhden pienen metallin palan takia koko roskapussi saattoi mennä kaatis-jätteeseen. Sitten vielä kehtasin nimetä runoblogini tuikkujen mukaan. Tuhmaa! Nyt kierrätän metallit tarkasti ja patteritkin ovat saaneet hellän teippauksen napoihinsa, etten aiheuttaisi tulipaloa. Pienin askelin eteen päin siis.

Seuraava projektini on keskittyä vaatteisiin. Alan miettiä tarkemmin, mitä oikeasti tarvitsen. En osta enää halpatuotteita vaan pyrin tarkastamaan vaatteen valmistusprosessin.

Kommentit

  1. Aivan mahtavaa! Odotan innolla milloin otat projektiksi ruoan.

    VastaaPoista
  2. Ihminen, maapallon pahin vieraslaji. Tätä menoa ajaa itse itsensä tuhoon. Luonto elpyy kyllä, kun tuhoaminen loppuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on. Luonto kasvaa vanhojen kulttuurien, kaupunkien ja temppeleiden päälle kätkien ne ikuisiksi ajoiksi. Tai ei kätke enää, koska Lidar-skannaus 🤔.

      Poista

Lähetä kommentti

Mahtavaa, että kommentoit!