Arttu Alaston story


Jaatynyt mieli


Jossakin joku näppäili kitaraa ja Arttu yritti maisemoida siveltimellä. Hän ajatteli ynseänä, että saattaisi olla ylijäämä. Jäte. Jokin osa ehkä kierrätyskelpoistakin. Ellei vielä nyt, niin pian. Kuten tuo haikean oloinen muusikkokin, sillä korkeimmilla jakkaroilla on päätetty, että ainoastaan erinomainen on riittävää ja vain valmis tärkeää.
 
”Sopeudu olosuhteisiisi” oli asiantuntija sanonut. Pitäisikö siis olla olevinaan seinä betoniviidakon loukossa, Arttu manasi kävellessään ulos. Naapuritalon valkoiseksi kalkittu "kollega" imi aamuauringon tarjoileman D-vitamiinin jättäen Artun likaisen harmaaksi.

Arttu avautui asiantuntijalle: ”Olen roskaa. Kuten kaikki tieto ja ymmärrys, mitä vuosituhansia on kartutettu hyvästä elämästä, työn ja perheen merkityksestä, rakentamisesta, opetuksesta ja hoidosta. Inhimillisyydestä. Tai mistä tahansa.Tutkittu ja kirjattu kaiken riippuvuus kaikesta moneen kertaan unohtamatta luonnon merkitystä ja Luojan kunnioitusta. Jätettä kaikki, sillä vaikka tiedämme, emme toimi tietomme mukaan” Arttu paasasi ja jatkoi:
 
”Mutta loivathan ihmiset sentään koneet. Ne tekevät valmista ja ihmiset jäävät hyödykkeiksi niin kuin eläimet. Ihmiset kampittavat itsensä älyllään, jonka seurauksena alkaa mukavuudenhaluinen, mutta lopulta piinaava joutilaisuus ja aina vain kauemmas hätyytetty kuolema. Kaikkea pyörittää aallokoissa kellutteleva tuohi, jonka olemassaolo on jo kauan pitänyt kuvitella” ivasi Arttu ja vieläkin jaksoi: ”Merkityksettömyyttä kokevat ihmiset etsivät epätoivoissaan armahtajaa, milloin itsensä ulkopuolelta ja milloin sisäpuolelta samalla, kun digipakenevat aitoa elämää”.
 
Nuupahtaneena luovuttajana Arttu 
sopeutui mielestään parhaiten
olosuhteisiinsa maatuessaan
sienirihmastoon vanhan kunnon ristin alle.
 
”Sopeudu olosuhteisiisi” toisti asiantuntija. ”Ei kai kukaan ole kieltänyt sinulta aitoa elämää. Eikö elämä, missä kaikki saavat olla erikoisia itsejään ole iloinen asia? Sinäkin saat rauhassa pitää kaikki nuo ajatuksesi luottaen siihen, että elämä rikastaa ja kokemus vahvistaa. Voisit aloittaa aivan alusta” jutteli asiantuntija.
 
Ilon kimeä värähtelytaajuus
oli Artusta niin ärsyttävää.
 
 ”Pitäisikö hyppiä riemusta? Pitääkö kaikesta aina olla oppivinaan jotakin? Kaaos, kipu ja tuskako muka jalostuvat iloksi? Voihan sitä tietenkin elää yksinkertaisesti vain elämää varten” Arttu tokaisi ja hiljeni.
 
Yhtäkkiä hän hihkaisi säikäyttäen asiantuntijan: ”Hei, elänkin tästä lähtien elämää varten!”
”Vastaukset ovat jo sinussa” huokaisi asiantuntija ihastuksissaan ja kurkotteli mielessään tilipäiväänsä.

Iloinen havahtuminen

Arttu lakkasi palelemasta. Aivan kuin olisi ollut ensin alasti ja pukenut sitten paidan päällensä. Hän kääri hihansa, tilkitsi säröt seinässään ja maalasi sen hohtavan valkoiseksi. ”Sienirihmasto saa vielä odottaa” hän kuiskasi itsekseen ja kolkutteli päättäväisesti aarretta kivikkoisesta maasta.

 🧡🧡💜🧡🧡



Kommentit

Lähetä kommentti

Mahtavaa, kun kommentoit!