Pilvenhattarat

Rypistin typerät pilvenhattarat syvälle taskuihini niin kuin turhaakin turhempien ostosten kassakuitit. Pilvien pumpuleissa taskunperillä enkelit vain hihittelivät. Oliko heille kaikki vain pelkkää leikkiä?

Tiesin, ettei Luojaa voi omilla haluillaan johdatella. Kaikellahan on elämänkaarensa. Joillakin asioilla kyse on minuuteista, toisilla vuosista. Mutta mistä ihmeestä pitäisin nyt kiinni? Työnsin turhautumiseni terapiamultaan. Kun tulin lytänneeksi enkelini, niin ruusut ainakin kuuntelisivat.

Ei pysähtymistä tarvitse kokea laiskotteluna vaan itsetutkiskeluna, joka johtaa muutokseen. Eikä muutosta menetyksenä vaan uuden löytymisenä. Ja vaikkei tunteitaan voisikaan muuttaa, ajatuksiaan voi kai kouluttaa.

Illalla sängyllä maatessani ajatukseni järjestäytyivät. Kaivoin ryttyiset pilvet taskuistani ja heittelin ne yksi kerrallaan takaisin taivaalle. Ei niiden tarvinnut olla toteutumisvuorossa olevia unelmia, ne saivat olla pilviä vain.

Ps. KirkasHetken blogissa Avaruuskukka. Klikkaa tästä.