Ne eivät haise

Tiedäthän nuo tavanomaiset aamut, jolloin valonsäde luomilla hellästi herättää. Epäomistava käsivarsi laskee narahtaen otteestaan eikä suussa maistu lanta.

Lakanat ovat yön jäljiltä pinkeät ja tyynyliina kuolaton. Viuhkaksi erotellut ripset räpsyttelevät lakkaamatta ja silmät tuijottavat uutta päivää. Kahvi tuoksuu juuri paahdetulta, mutta jää koskemattomana design- kuppiin. Aitouden tuntua luomaan pidetään ihmispalvelijaa.

Toimiston pyöröovilla tuuletus heilauttaa hiuksia ja huulet alkavat oitis kimmeltää viisauden sanoista. Aikaansaannosten tuoreus meetingeissä on alati häkellyttävää ketterästi pöhisevien neurosignaalien lomissa. Kukaan ei polje paikallaan eikä tee virheitä. Eihän junarata tietenkään pyöreä ole. 

Ne höyryävät eteen päin. Ne eivät tunteile. Eivätkä haise. Ne ovat titaaninen kasvu.

Teknospiderit hiljakseen                      ihmisraukkoja vakoilee

***

Ehkä tämä ärsyttäviä sanoja ja asioita sisältävä pieni mielikuvakässäri liikauttaa inhimillistä keskeneräisyyttä kokevien sydämiä. Saa naurahtaa vähän, muttei paljoakaan. 

Mitä enemmän koneälyä, sitä vähemmän ihmisyyttä. Kehittynyt tekoäly voi esittää jopa empatiaa samalla, kun imee ihmisestä kaiken tiedon ja ohjaa ennalta ohjelmoituun suuntaan. Emme enää tiedä mikä on totta ja mikä verkostoa, jonka taustavoimista ei ole selvyyttä. Voiko nukkemaisuuden ihailu johtaa siihen, että emme enää erota oikeaa ihmistä? Näin on jo tapahtunutkin, ainakin joillakin Instatileillä.

Koneet ovat toki auttaneet ihmisiä mitä moninaisimmin keinoin. Erityisupeutena mainittakoon terveyssyistä ihmisen tarvitsemat tietotekniset varaosat ja apulaitteet. 

Sitten mennään ihmismäisesti taas johonkin ääripäähän: tapetun hämähäkin liittäminen koneeseen. Tästä oli juttua Ylen aamun Jälkikaronkassa 27.9.23. 😱 Jotenkin kammottavaa, vaikkei tämä esimerkki olekaan räikeimpiä ihmisen tekemistä eläinkunnan loukkauksista.

Vai olenkohan vain muutosvastarintainen. Uusia asioitahan täytyy aina kokeilla. Siksi keskustelin tekoälyn kanssa ja tein myös oheisen kuvayhteistyön. Sieluun sattui liittää Da Vincin ihana sitaatti kuvaan, mutta siinä se kuitenkin saa aivan uuden perspektiivin. Ymmärrät varmaan, miten ristiriitainen ja provo tuotos on (kuvaa ei kannata jakaa).

Kaikesta huolimatta mietin, että näinköhän koneet valt.aisivat maan. Ihmiset itse ovat tu.honneet kautta olemassaoloaikojensa sekä toisiaan että ympäristöään. Sanotaan, että historia toistaa itseään. Tekoäly osaisi laskelmoida pois sellaiset virheet. 

Ps. Postaustahtiini tulee jälleen harvennusta. Myöhemmin selvinnee miksi. Mukavaa syksyä! 🍁🍁🍁