Valinnat 1: Kipulipas
Niin minä avaan perunakellarin oven ja laskeudun tikapuita pitkin sen
homeiseen syvyyteen. Kuljen ahtaita onkaloita
hajoavassa maassa juurakkoihin kompastellen. Silmäni ovat täynnä multaa ja
kasvoni vuotavat verta, mutta päättäväisesti jatkan matkaa. Löydän
perimmäisestä kolosta jalopuisen lippaan, jonne suljen kaikki kipuni. Kiedon
lippaan metalliketjuilla, varmistan riippulukolla ja nielaistuani avaimen
hautaan sen maan uumeniin. Kipuan takaisin ylös ja joka
askeleella tikapuiden askelma lahoaa hajalle. Päästyäni ylös salpaan oven tiukasti
kiinni ja unohdan reitin perunakellariin.
Menen sisään lämpimään,
ehdin jo huokaista syvään,
kun huomaan
kipulippaani jälleen
avonaisena pöydällä.
Lue:
Kivulias, koskettava teksti 🖤
VastaaPoistaKiitos kommentistasi 🖤
PoistaKauhutarina,
VastaaPoistaihan säpsähdin lopussa.
Sellaista kipu on.
Kun luulet sen selättäneesi,
se yllättää sinut taas.
Kiitos kommentistasi ja pahoittelut säpsähdyksestä.
PoistaTulkitsit runoa juuri niin kuin olin sen ajatellut.
Ei siis niin, että kipu olisi oma valinta, vaan suhtautuminen kipuun voisi olla sitä.
Kuuntele siis tätä,
Poistakipu mättäälle jätä.
Kerää koriin luonnon voimaa,
älä itseäsi soimaa.
Kori täyttyy herkuista,
kipu saa jäädä matkasta.
Huutaa, parkuu:
"Ota mukaan!"
Vastaan silloin:
"Kuuleko kukaan?
Täällä huutaa koditon,
yksinäinen, onneton!"
Kukaan ei tarjoa kotia hälle,
yksinänsä möykkäävälle.
Kiire jo mennä,
jos kipu tahtoo elää.
Kivulle kukaan ei rakenna pesää.
Siellä se ulvoo,
tahtoisi mukaan.
"Anteeksi vaan,
sua ei huoli kukaan".
Kiitos runostasi! 🧡🧡🧡
Poista