Henkihieveri

Päivitetty 3.9.20

Kiipeän seinäjyrkkää kalliota-

lupiinit alhaalla kiemurtelevat

myhäilevänä laumana pengertä pitkin

Häikäisevät niittyleinikit ja aniliinit niittyloisteet

tarkkaavina silminä vihreiden sävyjen aalloissa

Etäänpänä osmankäämit

siveltimen vetoina

rypsipellon keltaista vasten

ja onnelliset lehmät aurinkokylpevät tuolla-

hännät ötökkäparvia huitoen

Kurottaudun kohti kallion rakoon kasvanutta orvokkia

mutta tarrattuani pilvisiiven katoavaan tukeen

putoan ja kiskon sen raukan irti

Ripsieni raosta vasta maassa

näen violetin terälehden poskelleni hellästi leijuvan

Suussa maistuva rauta saa

kaipaamaan ripausta meiramia

vaikka tuska alkaa viedä voiton luottamuksesta-

tunsinkohan kielekkeellä

sittenkin hienoisen tönäisyn

Kämmenselälleni istahtaa ketokultasiipi

Miten hento olento voikaan näyttää niin vahvalta-

hiuksenohuet sääret

pitäytyen napakasti paikoillaan

vaikka tuulenvire yrittää taivuttaa olemusta kumoon

Kohta niin suuri parvi

että hetkeksi pimentää taivaan

tarttuu minuun ja vie kituvana turvaan

Vaikkei kipu aina johda kuolemaan

se voi jäädä takiaiseksi hiuksiin

Myötätunto on rohto

jään siitä hieman leijumaan

Kolisevat kohtalot pehmentyvät 

ja lommot loivenevat

Elämä jää elettäväksi parhaalla mahdollisella tavalla

Lue:

⇒⇒⇒ Kipureput