Pieni parvekepuutarha osa 3

Orvokki on niin tätimäinen kukka, ajattelin nuorena.

En osannut silloin vielä katsoa niiden puhutteleviin silmiin.

Olen siis kehittynyt tädiksi.

Saan olla sydämestäni osa tätä maata,

keskittyä kukkasiini kyynärpäitä myöden,

ihastella punakoisoja ja munakoisoja,

päivitellä siivekkäiden sutinoita ja poikasten parkinoita,

ihmetellä puita ja niiden maata koossa pitäviä juuria

ja enenevässä määrin 

         vaania nettikaupoissa ekologisempia 

                               kaulahuiveja ja villahousuja...

Tädiksi kasvaneena vapaudun 

koristuksen vaatimuksista, 

naisellisuuden nimessä esiintymisestä  

ja kaikkinaisen tärkeilyn hälvetessä 

                 

   itseviisaudesta.

 

Miten helpottavaa onkaan irrottaa 

itsensä pinttyneistä tavoista, 

etsiä perimmäistä minuuttaan

ja elämisen jutun juurta, 

nuuhkaista syvään ja  

                 nähdä luominen ympärillään.

🤍Kaamoksen hetkellä on mukava muistella, miten kesällä katselin kimalaisten peuhaamista orvokeissani. Ne tekivät itselleen ominaista osuuttaan auringossa jo aamutuimaan. Tulin siitä hyvälle mielelle ja työnsin itsekin sormeni multaan. Kaikki siemenet tarvitsevat runsaasti vettä, auringon lämpöä ja hoivaa. Pieni lisäravinne antaa potkua kasvuun ja auttaa kukoistukseen. Melko saman suuntaista kuin ihmistenkin (perus)tarpeet. Olemme selvästi perimältämme samaa Luojan luomaa energiaa.

🤍Jaa että mikä ihmeen punakoiso? Suomessakin kasvava myrkyllinen pieni kaunotar. Katso kuva täältä.

🤍Blogini synttäreiden kunniaksi tutkin hieman tilastoja. Klikkaa ja lue vuoden aikana eniten lukijoita keränneet postaukset:

Pronssi: Luurankoni

Hopea: Umpihämärä

Kulta: Parvekerunoja